Emolehmätuotanto
 
Mitä on emolehmätuotanto
Lihantuotantoon erikoistunut emolehmätuotanto tuottaa erittäin laadukkaita lihaeläimiä teuraaksi ja emoainekseksi. Emolehmätuotanto perustuu emolehmiin jotka tuottavat laadukkaita liharotuisia jälkeläisiä. Tuotannossa emo synnyttää vasikan, joka imee maidon emältään ja  saa kasvulleen voimaa ensimmäisien kuukausien aikana. Emän maitoa ei lypsetä myyntiin missään tuotannon vaiheessa. Vasikka siirtyy luontaisesti korsirehun käyttöön kasvamisen ja kehttymisen myötä ja se pyritään vieroittamaan puolenvuoden iässä emoltaan. Vieroitetut vasikat sijoitetaan lopputeuraskasvatukseen, emokasvatukseen tai astutussonniksi. Emo sen sijaan saatetaan tiineeksi noin kolmen kuukauden kuluttua poikimisesta, jolloin seuraava vasikka syntyy taas noin vuoden kuluttua edellisestä.  Hyväkuntoinen ja terve emo voi synnyttää  yli kymmenen kertaa.
Tuotanto Puhakkalassa
Tilalla on ollut useita vuosikymmeniä perinteinen lypsykarja. Karjan koko kasvoi 1980- ja 1990-luvuilla. Kesällä 2007, ennen lypsykarjasta luopumista, tilalla oli 20 lypsylehmää. Vuonna 2004, sukupolvenvaihdoksen aikoihin, tulevaisuuden suunnitelmat olivat kasvinviljelytilassa. Nuori isäntä suunnitteli korkeakouluopintojensa myötä omaa yritystä tai kodin ulkopuolista työtä. Keväällä alkoivat emolehmät kuitenkin kiinnostamaan ja seuraavana kesänä tutustuttiin muutamiin emotiloihin sekä uuteen tuotantosuuntaan. Päätös uudesta tuotantosuunnasta tehtiin loppukesällä 2005. Päätöksen tekemistä siivitti tottumus kotieläinten kasvatukseen. Työ emolehmien kanssa olisi erilaista kuin lypsykarjan kanssa, sekä peltoviljely olisi mielekkäämpää kuin pelkkänä kasvinviljelytilana. Tilan konekanta oli hyvä ja riittävä olemassa oleville pelloille, näin ollen koneinvestointeihin ei ollut tarvetta. Lypsykarjasta luovuttiin siis  kesäkuussa 2007.
 
Uuden tuotantosuunnan myötä tuli pohtia myös uutta karjasuojaa. Tilalla on vanhan kivirakenteinen parsinavetta, jossa työskentelytilat emojen ja koneiden kanssa tuntui turhan ahtaalle. Samalle se olisi myös estänyt kahden tuotantosuunnan rinnakkaisen hoitamisen. Päätöksenä oli rakentaa kokonaan uusi pihatto. Rakennuksiin ja eri ratkaisuihin tutustuttiin jo kesällä 2005. Rakentaminen tapahtui kesän ja syksyn 2006 aikana.
 
Rodun valinta
Emolehmä roduista tietoa kerättiin netistä. Teurastamon edustajilta saatiin lisäksi neuvoja ja vinkkejä. Hyvänä apuna olivat myös kasvattajat. Puolueetonta mielipidettä hyvästä liharodusta oli vaikea löytää, mutta lopullisen päätöksen tekee kuitenkin kasvattaja itse. Suosittelenkin perehtymään hyvin eri rotuihin ja niiden ominaisuuksiin. Hyvänä apuna kasvattajayhdistykset ja näiden jäsenet.
 
Puhakkalan tilan emolehmä tuotanto on ajateltu kehitettävän jalostukseen, jolloin osa eläimistä myydään jalostuseläiminä eteenpäin. Tilan emolehmä rotuna on limousin. Valinta ei ollut helppo, perusteluina painoivat rodun kyky käyttää väkevää ruokintaa rasvoittumatta, sekä limousinen rakenteen hyvät ominaisuudet. Limousinen lihan laatu on ollut erittäin hyvänä koettu ominaisuus. Toki asiaan vaikutti myös henkilökohtainen mieltymys kullanruskeaan väriin.
 
 
Limousin rotuun, emolehmiin ja niiden kasvatukseen sekä rakennusprojektiin voi esittää kysymyksiä ja kommentteja Yhteystiedot-sivulta löytyviin osoitteisiin ja numeroihin.
 
Joel Puhakainen